Tässä olen koittanut kyhätä tätä sivua jonkin laiseen kuntoon. Mielessä on kuva mitä haluaa, mutta en saa aseteltua kuvia siten kuin haluaisin... Perfektionosti en ole, siihen olen liian suurpiirteinen, mutta tietyllä tapaa haluan tuloksen olevan miellyttävä.

Asiat eivät aina suju kuten haluaisi. Etenkään silloin, jos suunnittelee etukäteen ja haluaa asioiden menevän juuri suunnitelman mukaan. Minullakin oli suunnitelma. Valmistumisen jälkeen, (joka oli jo 2008), piti päästä töihin, häät ja sitten hankkia toinen lapsi jne. Tässä vielä istun syli puoliksi tyhjänä, sormukset sormessa töitä etsimässä. Hahhah, ei paljon naurata.

Ihmiset sanovat minua iloiseksi ja positiiviseksi. Sitä kai olenkin, mutta he eivät näe, mitä hymyn takana on. Toki olen oikeastikin iloinen, minulla on ihana mies ja lapsi, olemme terveitä, mutta.. Hymyn takana on tuon tuosta esiintyvä toisen lapsen kaipuu, riipivä, suloinen lähes tukahduttava olotila, jota on vaieka kuvailla. En voi yhtään väheksyä ihmisiä, joita lapsettomuus on kohdannut jo ensimmäistä toivoessa. Koen kuitenkin, että sekundääristä lapsettomuutta ei oteta yhtä tosissaan kuin ns. tavallista lapsettomuutta.

"Joko teillä on vauvakuume?" Voi V****, sanon minä. Itsekin olen josksu syyllistynyt uteluihin, mutta tilanne on muuttunut, totaalisesti muuttunut. Olemme yrittäneet toista lasta yli vuoden, yk17 menossa. Tänä aikana olen raskautunut kolme kertaa, mutta ne ovat keskeytyneet varhain. Minun lapseni, ihanat pampulaiseni, ovat viimeisellä matkallaan viemärissä.Syitä on alettu tutkia. Minulla on todettu tukostaipumus, hormonit ovat kohdallaan. Seuraavaksi tutkimusvuorossa on mies.