Olen siis valmistunut ammattiini jo vuonna 2008. Valmistumisestani lähtien olen lähettänyt säännölisesti työhakemuksia, tähän mennessä reilusti yli 50. Aloitin työelämävalmennuksen oma alani paikassa kevällä 2009, sain tehdä kyseisessä paikassa lyhyen palkallisen pätkän, mutta siihen se jäi. Tänä vuonna jatkoin työelämävalmennusta ja olin jo asennoitunut vaihtamaan alaa ja katsonut jo opiskelupaikan, jonne hakisin keväällä.  Mutta vihdoin onni potkaisi ja sain puolen vuoden pätkän oman alan töitä, ihanaa! Saan aloittaa kahden viikon päästä, siihen asti teen vielä tuota työelämävalmennusta.

Tänään pääsemme miehen kanssa illanviettoon, ystävälämme on kolmekymppiset. Kiva päästä vähän tuulettumaan pitkästäaikaa. Kävin eilen kampaajallakin, viime kerrasta oli kulunut luvattoman pitkä aika. Ei ole jaksanut kiinnittää ulkonäköönkään sen enempää huomiota, kun on ollut muka niin allapäin.

 

Tänään on kp7 ja sylkitesti alkoi näyttää hiukan selkeämpiä saniaisia. Minulla on aika lyhyt kierto 24-25 pvä, joten oviskin tulee aiemmin. Jos laitan syljen kielenkärjellä tule testiin vähemmän snaiaisia kuin jos laitan syljen sormella. Lulen, että sormesta tarttuu jotain suoloja tms. mikä aiheuttaa ylimääräisiä saniaiskuvia. Mene ja tiedä! Mun riesaksi saapui kuitenkin hiiva . Ärsyttää, jos yksikin kierto menee hukkaan jonkun typerän  syyn takia. Vaikka eipä sillä nyt pitäisi enää niin iso merkitys olla, kun yrityskertoja on kertynyt jo 17.

 

Esikon jälkeen minuun iski vauvakuume noin vuoden jälkeen syntymästä. Minulla kuitenkin oli opinnot kesken, joten siirsin ajatuksen syrjään. Opintojen lähentyessä loppuaan aloin puhua miehelle, josko yritettäisi toista lasta. Yllätyksekseni mieheltä tuli tiukka EI! Olin tyrmistynyt. Annoin ajan kulua ja otin asian uudelleen puheeksi, vastaus oli sama. Sen verran sain asiaa eteenpäin, että sovimme miettivämme asiaa, kun esikko on esikoulussa. Esikon mennessä kouluun voisin olla kotona vauvan kanssa.

En voinut käsittää miksi mies ei halunnut toista lasta. Kävin läpi kasan tunteita: vihaa, katkeruutta, surua, surua myös esikon puolesta, ettei hän saisi kokea sisaruutta. Monet illat meni itkiessä ja murehtiessa asiaa. Vauvauutiset otti tosi koville. Kun olin päässyt ajatuksesta yli kysyin vielä miehen mielipidettä ja kerroin samalla, että ikä voisi tulla vastaan muutaman vuoden päästä. Yllätyksekseni mieheni suostui yrittämään toista lasta. Olin silloin innoissani, mutta jotenkin minulla oli sisimmässäni tunne, että yritys tulisi kestämään. En tiedä mistä tuo tunne tuli, mutta näköjään tunne oli totta.

Esikko aloittaa eskarin ensi vuonna. Vielä ei siis ole "kiire" tuohon ajatukseen, että meillä olisi vauva esikon aloittaessa koulun. Vaikka vauvan kaipuu on kova, koitan ajatella tämän hetken hyviä puolia ja ajatella myös sitä, jos toista lasta ei tulekaan.  Kova harmitus tulee, kun eiskko kyselee milloin hän saa pikkusisaren, "äiti, minä haluan meille vauvan, haluan olla isoveli"! " Kulta, se on meille kaikille yllätys, vauva ei aina tartu mukaan" Slmääni kihoaa kyynel.