Tänään on kp11.  Mittasin pitkästä aikaa aamulämmön ja se oli kymmenyksen normaalia alhaisempi. Sylkitestiin piirtyi komeita saniaisia. Jee, ovis lähenee. Tämä kierto menee vaan melko täsmäiskuksi tuon hiivan takia. Ja pitihän tuota eilistä näytteenottoa vartenkin pidättäytyä..

Kyllä eilinen oli miehelle kova paikka, mutta hvyin hän siitä suoriutui! Vähän myöhästyimme sovitusta ajasta, kun juna oli vaihteeksi myöhässä. Soitin klinikalle ja onneksi myöhästyminen ei haitannut.Kun kävelimme klinikalta pois mieheni huomasi siinä lähellä thai-hieronta-pisteen. Hän vitsaili, miksi ei siellä olisi näytettä voinut ottaa Nauru.Nyt pitää odotella kaksi viikkoa tuloksia. Sitten soitan ajan terkkalääkärille ja kyselen jatkosta.

Eilen oli ihana ilma, kävimme tuttavaperheen luona kylässä ja sain mukaani kolme kassillista omenoita! Siinä on hetkeksi syömistä meillä! Pitää varmaan leipoa piirakkaa viikonlopuksi. Tänään menemme pusitoon opiskelukaverini ja hänen lapsensa kanssa. Poikani tykkää kovasti pienemmistä lapsista. Harmi, että silloin hänelle muistuu mieleen halu olla isoveli. Onneksi hän ei usein asiaa murehdi, mutta on hän asiaa pari kertaa itkenytkin.

Yksi ilta, kun olin halaamassa iltahaleja pojalle, hän kysyi sängyssä jo maatessaan milloin meille tulisi vauva. Olin juuri saanut keskenmenon ja mieli oli tosi herkkä. Minua alkoi tietenkin itkettää, vaikka kuinka purin hammasta. Poikani musitelee vieläkin sitä hetkeä "muistatko äiti, kun sinua alkoi itkettää illalla?" .Voi liikkis Itku