Aamulla ulkona oli paljon sumua. Normaalisti ikkunastamme näkee järvelle ja sen taakse metsään, mutta nyt maiseman täytti paksu utu. Ihan kuin maailma olisi loppunut kymmenien metrien päähän talostamme. Elänköhän itsekin omassa vauva-ajatusten sumussa, josta en näe kättäni pidemmälle. Välillä ainakin tuntuu siltä. Nytkin.

Olo on tyhjä. En tiedä mistä se johtuu, mutta ajatus lyö tyhää ja muutenkin olo on sellainen, kuin olisi juuri noussut liian pitkiltä päiväunilta.  Ajatukset ovat puurona päässä, mutta voinokare on vauvan muotoinen. Miksi en voi päästää ajatuksesta irti? En voi muuttaa tilannetta, vaikka kuinka märehdin. Koetan muistaa ottaa kiinni hetkestä ja olla onnellinen. Kuitenkin hetkinä, jolloin pääsen rauhassa omiin ajatuksiini, huomaan keittäväni samaa soppaa.

Harjoittelussa ei ole taaskaan tekemistä, tylsää. Täällä silti pitää päivä istua. Onneksi torstaina on virkistyspäivä, niin viikko tuntuu vähän lyhemmältä. Olisi jo viikonloppu.Olen yrittänyt keksiä viikolle tekemistä, jotta en jäisi vain koneelle istumaan tai muuten miettimään tätä tilannetta. Eilen leivoimme kolmestaan sämpylöitä ja oltiin majaleikkiä. Juoksutettiin illalla vielä marsuja. Tänään ajattelin, että menisimme uimahalliin.

Sumu on jo vähän hälventynyt ja aurinkokin jo pilkottaa. Ehkä tästä päivästä tulee ihan kiva.