Olen kovasti miettinyt ottaisinko tähän kiertoon taas clomit. Kierto keskenmenon jälkeen oli 25 pvä ja luteaali 12 tai 13 päivää, eli ihan ok. Vuotokin ollut taas ihan normaalin oloista. Sen puolesta voisin aloittaakin clomit.

Ajattelin nyt ensin katsoa, mitä huomenna lääkärissä sanotaan. Jos aikovat ottaa jotain verikokeita niin en varmaan voi ottaa mitään lääkkeitä tähän kiertoon. Huomennapa se selviää. Nyt oli hyvä, että menkat alkoi keskiviikkona. Huomenna on kp 3 ja clomien aloituspäivä, mikäli aloitan ne.

Toinen asia mikä vaikuttaa clomien aloitukseen huomenna lääkärin lisäksi on työhaastattelu. Kyseessä olisi vaki virka ja siinä on 6 kk koeaika. Jos kävisi niin hyvin, että paikan saisin, pitäisi taukoa yrittämisestä pitää jonnekin toukokuulle saakka. Vaikka raskaus ei saisi vaikuttaa vakinaistamiseen, uskon sen vaikuttavan. Haastattelu on tosiaan viikon päästä ja kuun lopulla saa luultavimmin tietää tuloksen. Eli voi olla, että tähän kiertoon en lääkkeitä ota. Ärsyttävää, että työkuviot vaikuttavat yrittämiseen, mutta pakko ajatella myös taloudellista puolta. Ja toisaalta tauko voi olla ihan paikallaankin! Jospa ne asiat alkaisivat loksahdella kohdilleen :)

 En ole muuten muistanut  tehdä kysymyslistaa huomista varten. No, huominen on vapaa päivä niin ehdin tehdä sen ennen lääkäriaikaa. Miehen kanssa juteltiin ja päädyttiin siihen, että inssiä pidemmälle ei hoitoja viedä. Itse vähän olin sulatellut jo ivf:n mahdollisuutta, mutta mies ei siihen halua, ainakaan vielä. Mutta en tiedä kuinka noista insseistä ym. on apua meidän tilanteessa. Luulen vahvasti, että ongelma on kiinnittymisessä.

Huomenna lisää kuulumisia, kun olen viisastunut lääkärin luona! :)