Loppukiertoa mennään. Lugejen käyttö kahdesti päivässä ei ole mitään herkkua... Luget myös aiheuttavat ärsyttävän samankaltaisia oireita kuin alkuraskaus. Nyt alkaa jännittää miten tämän kierron kanssa on käynyt! Välillä tuntuu, että tottakai me onnistutaan nyt toisaalta taas, että miksi nyt onnistuisi, kun ei ole onnannut aiemminkaan. Olo on kuitenkin positiivinen oli tulos kumpi vaan.

Teemme ensiviikolla asuntokaupat! Pääsemme muuttamaan uuteen asuntoon kuun vaihteessa. Odotan muuttoa innolla, meidän ensimmäinen oma asunto! Asunnossa on yksi mutta (ei merkittävä). Talossa ei ole hissiä. Sitä mietin pitkään haittaako se. Toki mietin heti, miten kantaisin vauvan alas, missä säilyttäisimme rattaita...miten jaksan kantaa kantokopan tai turvakaukalon sektion jälkeen portaissa... Pääseeköhän näistä "entä jos"-ajatuksista ikinä eroon. Vaikka mieli on onnellinen jo nyt ja on ajatellut jo vaihtoehtoa, että me olemme yksilapsinen perhe niin siltikin miettii usien, "entä jos olenkin silloin raskaana", "milloin alkaisi äitiysloma", "kehtaanko heti jäädä töistä pois"... Nytkin mietin juhannusta JOS olisin nyt raskaana, MITÄ selitän, kun en voi juoda... Jotain omista ajatuksista raskautumisen onnistumisen suhteen kertoo se, että ostimme kolmion. Laskin, että emme tarvitse ylimääräistä makkaria vielä ainakaan kolmeen jos ei neljään vuoteen.

Juhannustakin tässä odotellaan. Lähdemme ystävien kanssa mökkeilemään. Luvassa mukavaa yhdessäoloa, grillailua ja pelailua. Tosi kiva lähteä aikuisten kanssa  viettämään rentoa mökkielämää :). Varsinkin nyt aikuisten viikonloppu tulee tarpeeseen, kun meillä ei täällä ole vielä pojalle hoitopaikkaa tai tuttua minne voisi hänet joskus laittaa hoitoon. Saa ladata akkuja ja antaa aikaa itselle ja parisuhteelle!

Nautitaan auringosta!