Se on taas maanantai. Aamulla olisi voinut jatkaa unia vielä pari tuntia. Viikonloppu oli kiva, vaikka eilisen joutuikin potemaan krapulaa. Lauantain bileet teki terää!

Huomenna olisi miehellä aika simppatestiin. Toivon, että kaikki olisi sen suhteen ok. En tiedä miten edetään, jos miehen tulos on hyvä, kun minultakaan ei hormonikokeissa todettu mitään. Ehkä ultra, inssi?!

Minulla nuo keskenmenot ovat olleet todella varhaisia 5-6 vko, voikohan tuo tukostaipumus vaikuttaa jo tuolloin? Itse olen ollut siinä käsityksessä, että vaikutus tulisi vasta myöhemmin. En ole varma oliko kesällä kemiallinenraskaus. Liuskatesti näytti heikkoa viivaa, mutta menkat alkoivat heti seuraavana päivänä, runsaina tosin. Mikäli tuota mahdollista kemiallista ei lasketa, on nyt viime keskenmenosta menossa yk 9.

Olemme mieheni kanssa puhuneet, että jos hoitoihin edetään, niin minä en halua inssiä kovempia hoitoja. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä. Mikäli mitään vikaa ei löydy eikä inssi tuota tulosta niin sitten vaan yritetään elää asian kanssa (ilman ehkäisyä). Esikko on kuitenkin tullut luomusti, niin uskon, että toinenkin tulee, joskus. Odottamisen odotus on vain niin rasittavaa.

Yrityksen alussa sitä oli niin innoissaan. Olin myös onnellinen, kun mieheni vihdoin suostui yrittämään toista lasta. Tutustuin tarkemmin kierron eri vaiheisiin, liman tarkkailuun, ovistesteihin ym. Tiedättehän te . Mukana oli jännitystäkin, olisihan se ihanaa, kun menkat ovatkin myöhässä ja saa yhdessä tehdä testin ja seurata kahden viivan piirtymistä. Kirjoittelin myös keskustelupalstan ketjuissa. Pikkuhiljaa ihmiset siirtyivät odottajiin ja nyt heistä suurin osa on jo saanut oman vauvansa. Siirryin sitten ketjuun, jossa yritystä on jatkettu kauemmin. Kummasti sielläkin alkoin plussat paukkua ja oma mieli mustua sitä myöden. Toki sitä on iloinen toisten pitkään yrittäneiden puolesta, mutta aina tulee mieleen "miksi en minä".

Nyt tuosta alun huumasta ei ole jäljellä juuri mitään. Kolmannella kerralla, kun sain ne maagiset kaksi vivaa, mies jo sanoi " ettei taas kävisi niin kuin viimeksi". Niistä viivoista ei osannut enää iloita vaan sisään hiipi pelko vauvanalun menetyksestä. Minun on kuitenkin "pakko" testata, mikäli menkat vähänkin myöhässä, sillä raskauden alkaessa aloitan hepariinin pistämisen.

Onneksi vauvan yrityksestä ei ole tullut siinä mielessä pakkopullaa, että sänkyhommat olisivat kärsineet. Olen jättänyt lämpöjen mittailut lähes kokonaan, ovistestejä en ole enää ostanut, mutta sylkitestiä olen käyttänyt mutuaman kierron. Asiaa ehkä helpottaisi, jos voisin jättää tuon sylkitestinkin tekemättä. Aina ei tarvitse eikä voikaan pitää kaikkia naruja omissa hyppysissä.