Kysymys, jota kaikki eivät halua kuulla ja tuntevat olonsa kiusaantuneeksi sen kuullessaan. Kämmenet hikoavat, kurkussa kuristaa... mitä tähän pitäisi vastata. "Oletteko harkinneet lapsien hankkimista, joko teidän esikoinen saa kohta sisaruksen". Muistan, kuinka joskus itsekin kysyin eräältä ystävältäni tämän kysymyksen. Olimme illanvietossa ja kysymyksen esitettyäni eräs toinen ystäväni sanoi kärkkäästi, ettei noin voi kysyä. Silloin en ajatellut, että se voisi olla jollekin kipeä asia. Silloin en vielä ollut itsekään tietoinen, mitä joudumme käymään läpi toista lasta toivoessamme.

Mutta miksi pitäisi hyssytellä ja olla hiljaa. En kyllä itsekään huutele, että "hei, me ei varmaan saada toista lasta". Mutta olisi hienoa, jos lapsettomuudesta voitaisiin puhua avoimemmin. Yhtenä syynä voi olla tunne yhteiskunnan painostuksesta ja täydellisen perheidyllin puuttumisesta. Eiväthän ihiset voi olla onnellisia jos heillä ei ole lasta tai jos heillä on vain yksi lapsi. Tuntuu myös, ettei toisten asioihin saa sekaantua eikä udella liikaa. Täytyy jättää muiden asiat sikseen ja odottaa, jos toinen avautuu. Poikkeuksiakin on, jotkut pystyvät kertomaan avoimesti ja luontevasti lapsettomuudestaan. Mutta yleisesti ottaen tuntuu, että lapsettomuus on tabu. Onneksi Suomessa ollaan suvaitsevampia. Vasta luin jostain, että tietyissä uskonnoissa tai kulttuureissa ei uskota miehessä olevan vikaa, jos pari on laseton. Miestä ei edes tutkita. Hän on oikeutettu vaihtamaan vaimoa, jos lapsia ei ala siunaantua. Mahtaisi olla aika kova paikka, jos meilläkin yhteiskunnan painostus ja kulttuuri olisi noin painostava.

Olisi hienoa, jos lapsettomuus olisi helpompi asia käsitellä. Ihan tarpeeksi voimia vie sen kestäminen ja hyväksyminen. Hyväksyä se, ettei oma keho toimi kuten pitäisi. Kohdata se tosiasia, ettei voi jatkaa sukuaan eikä antaa vanhemmilleen iloa lapsenlapsista. Joillekin lasettomuus voi olla kova kolasu omalle identiteetille, naiseudelle tai miehisyydelle. Ei haluaisi enää kuluttaa voimavaroja miettimiseen mitä voi toiselle sanoa, mitä kysyä ja mitä itse kertoa toisille. Olen huomannut, että jotkut ihmiset ovat vaivautuneita, kun kerron sekundäärisestä lapsettomuudestamme. Heillä ei ole omakohtaista kokemusta aiheesta ja heistä tuntuu vaikealta suhtautua asiaan. Neuvotkin ovat sitten sen mukaisia. Mutta he yrittävät parhaansa. Minulla itsellänikin on vielä viakeuksia ajatella asiaa, ettemme välttämättä saa toista lasta. Se tuntuu niin epäreilulta. Minusta tuntuu välillä pahalta surra, kun on ihmisiä kellä ei ole ensimmäistäkään lasta. Mutta suru ja lapsen kaipuu ovat varmasti yhtä vahvat primäärisessä ja sekundäärisessä lapsettomuudessa.

Asiasta toiseen. Täällä on nyt jotenkin todella hyvät fiilikset ja toivo korkealla. Pistin eilen pregnylin, ovistesti näytti plussaa iltapäivällä, vaikka aamulla oli vielä nega. Kp 10 ultrassa oli 19 mm ja 15 mm follit kasvamassa, joten eilen kp 11 olikin hyvä hetki pistää pregnyl. Tänään pitää vielä laittaa siittiöarmeija matkaan ;) Eilen laitoin yöksi kuukupin, jotta siemenneste pysyisi matkassa mahdollisimman pitkään :D Nyt toivotaan, että tästä jotain tulisi. Kevätnyytti <3