Olen 30-vuotias vaimo ja yhden lapsen äiti. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä vuodesta -99. Muutin mieheni kotikaupunkiin lukiosta päästyäni ja viihdyimmekin siellä 10 vuotta. Muutto tuli eteen, kun sain töitä toiselta paikkakunnalta.

Elämäämme on mahtunut paljon hyviä, mutta myös huonompia aikoja. Ennen esikoisen syntymää asuimme hetken erillään, kun suhde tuntui olevan solmussa. Onneksi pääsimme vaikeuksien yli, nyt erimielisyydet eivät horjuta suhdetta siten kuin ennen.

Tällä hetkellä elämä on ihan mallillaan. Itse pääsin vihdoin oman alani työhön ja mies aloittaa opinnot aikuispuolella. Poikamme on ohittanut hetkeksi uhman ja nautimme hänen aurinkoisesta luonteestaan.

Elämää kuitenkin varjostaa kaipuu toisesta lapsesta. Lapsesta, joka on ollut haaveissani jo usean vuoden. Pari vuotta jouduin kestämään ajatusta siitä, ettei mies haluaisi enempää lapsia. Nyt, kun yritystä on kertynyt kaksi vuotta  ja takana on keskenmenoja,  taistelen vastaan ajatusta, voinko enää saada lasta. Elämä ei aina anna sitä mitä haluaa, mutta toivoa ei saa menettää.